Bloggari sai pyynnön välittää pukin terveiset. Terveiset alla.
Kolumni löytyy myös 30.3.2011 ilmestyneestä Kalajoki-lehdestä.
Viisaita sanoja. Kommentoikaa.
Terveisiä sinne Kalajoelle - minun viralliseen kesämatkailukeskukseen. Hieno paikka, olkaa siitä ylpeitä, koska moni sitä Teiltä kadehtii!
Joskus ihmettelen, kun tonttujeni välityksellä joskus kuulen soraääniä Kalajoen matkailuasioista. Tuntuu, että Teillä on siellä paljon enemmän tonttuja kuin minulla täällä pohjoisessa!
Joulupukin terveiset
Kalajokisille:
Ymmärtäkää maailman kasvavimman teollisuudenalan merkitys pitkällä tähtäimellä! Matkailu työllistää, tuo kunnallis- sekä kiinteistöveroja ja edistää palveluja kuntalaisille. On sitten varaa ostaa jouluna muhkeita lahjojakin.
Kalajoen päättäjillä on ollut viisautta kauaskatseisesti tukea matkailua, kaavoittaa ja rakentaa. Myös markkinointiin kannattaa satsata yhdessä yrittäjien kanssa: ilman laajaa näkyvyyttä Kalajoki ei olisi kaikkien suomalaisten tuntema ja vetovoimaisin kunta koko maakunnassa. Enhän minäkään olisi sinne hoksannut tulla ellen olisi hienoja kuvia sieltä nähnyt. Toki ovat muutkin elinkeinot tärkeitä. Eihän meilläkään vain yhdessä pajassa leluja tehdä, vaikka lomalelupaja onkin kaikille se mieluisin.
Usein vertaan Kalajokea talvikeskukseeni Leviin ja Kittilään. Aikanaan sielläkin oli tonttujen kitinää ja valitusta, kun kunta investoi tontteihin, teihin ja matkailuun. Vaan ei enää: on vaurautta laajentaa kouluja sekä päivähoitoa, työtä, kuntalaisille ja vanhuksille lisää palveluja, tapahtumia ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, kaupoissa valikoima on kuin Stokkan Herkussa, lääkäri löytyy läheltä vuorokauden ympäri. Kaikki matkailun ansiosta; miettikääpä tätä! Enää ei Kittilään tarvitse jouluna risuja viedä.
Kalajoen yrityksille:
Miettikääpä miten osallistutte matkailumarkkinointiin rahaa tuovien turistien saamiseksi Kalajoelle vai jätättekö asian matkailuyritysten harteille? Muissa lomakeskuksissa kaikki kantavat kortensa yhteiseen kekoon. Toivottavasti yhteistyö matkailuyritysten kanssa on viriämässä teilläkin. Korvatunturillakin makoisan puuron keittämiseen osallistuvat kaikki omalla panoksellaan pitäen sitä ihan kunnia-asiana.
Matkailuyrittäjille:
Pukki iloitsee, että teette yhteistyötä. Minunkaan rekiretkistä ei tulisi mitään, jos joka poro omin päineen kukin eri suuntaan poukkoilisi. Lisätkää entistäkin enemmän panostusta ja aikaa yhdessä tekemiseen, kuten muissakin menestyskeskuksissa tehdään. Yhdessä toimimalla pukin porotkin makoisimmat jäkälät löytävät. Voisitte muuten kiinnittää hieman huomiota myös ympäristöasioihin. Viime kesänä huomasin, että paikoitellen rojua oli kuin meillä Korvatunturilla rikkinäisten lelujen takavarastossa.
Ilolla odotan kesälomaa Kalajoella. Kuulostelen menivätkö neuvot perille ja pitääkö jouluksi varata Petterin rekeen risuja vai lahjoja.
Terveisin
Terveiset välitti kesäpukin tiedottaja Esa Liukka.
Teksti on molempien henkilökohtaisia ajatuksia, eikä minkään tahon virallinen kanta.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
PÄÄSIÄINEN KALAJOEN HIEKKASÄRKILLÄ
Bloggari kävi katsastamassa Kalajoen ja Hiekkasärkkien majoitusyritysten tarjouksia.
Lomapaketteja oli runsaasti koko keväälle ja pääsiäiselle oli omat sivunsakin http://www.kalajokimatkailu.fi/fi/tarjoukset-ja-paketit/paasiaispaketit.html
Olipa Kylpylähotellilla jo lapsille ja lapsiperheille omaa ohjelmaakin keksittynä.
Kylpylähotelli Sanin ohjelmat Bloggari löysi osoitteesta http://www.hiekkasarkat.fi/tmp_majoitus_site_0.asp?sua=2&lang=1&s=306&q=y
Bloggari soitti heti ystävilleen Etelä-Suomessa, jotka herkitsivat kylpylä- ja pääsiäislomaa että tarkistaisivat nämä pääsiäistarjoukset.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
TALVILOMALLA HIEKKASÄRKILLÄ
Hyppyri on kaikista parasta
Ylivieskalainen Tino Honkala tulee pulkallaan alas Lokkilinnan vieressä olevaa liukumäkeä tuulen saattelemana.
Rinteen alareunan hyppyrissä pulkka hypähtää ilmaan, mistä nuori mies on innoissaan.
- Hyppyri on tässä mäessä kaikista parasta, hän iloitsee ja lähtee kapuamaan uudelleen ylärinteeseen vauhdinottoon.
Tino Honkala on tullut Kalajoelle isänsä, kahden sisaruksensa, serkkujensa, tätinsä ja isoisänsä kanssa.
Hän pulkkailee ensimmäistä kertaa Lokkilinnan liukumäessä, jota hän pitää mukavan kovavauhtisena.
Isä Vesa Honkala seuraa lasten mäenlaskua, jota navakka tuuli ei tunnu haittaavan. Toki merimaisema ja aurinko tuovat touhuun kivan lisämausteensa.
- Olemme täällä mäenlaskussa nyt ensimmäistä kertaa. Tänne on hyvä tulla, sillä Hiekkasärkät on lähellä Ylivieskaa. Kesällä käymme Särkillä jopa monta kertaa viikossa. Talvella vierailemme Ukkohallassa ja Isollasyötteellä, Vesa Honkala kertoo.
Päivi ja Valtteri Rautakoski ovat pysähtyneet hiihtolenkillään hiihtomajalla. Rautakosken perhe viettää jo viidettä hiihtolomaansa Hiekkasäkillä. Isä Juha ja tytär Veera ovat hekin hiihtämässä, mutta ovat valinneet toisen reitin, sillä reittivaihtoehtoja Särkillä riittää.
- Asumme mökissä. Hiihdämme lomallamme, sillä ladut ovat täällä tosihyvät, ja maasto on vaihteleva. Kylpylä on mukava paikka, ja Hiekkasärkkien muutkin palvelut ovat tasokkaita, Päivi Rautakoski kiittelee.
Rautakosket käyvät Kalajoella myös syksyisin. Kesällä he viettävät aikaansa kesämökillään.
Bloggarin puolesta tekstin kirjoitti Heikki Gummerus. Bloggari kiittää!

tiistai 8. maaliskuuta 2011
Kalajoen ja Hiekkasärkkien laatuohjelma
Toiminnan, palvelun ja ympäristöasioihin keskittyvät Green DQN -laatuohjelma alkoi Kalajoella tammikuussa. Ohjelman tarkoituksena on parantaa ko. asioita ja osaamista, jotta asiakkaita voitaisiin palvella entistä paremmin.
Asiakkailla on tärkeä rooli palveluja kehitettäessä, joten kaikkien mielipide on tärkeää. Lapsille ja nuorille on oma kyselynsä.
Lasten ja nuorten omaan kyselyyn tästä klikkaamalla.
Asiakkailla on tärkeä rooli palveluja kehitettäessä, joten kaikkien mielipide on tärkeää. Lapsille ja nuorille on oma kyselynsä.
Oletko jo käynyt Kalajoella? Klikkaa logoa ja anna mielipiteesi.
Ole hyvä ja vastaa asiakastyytyväisyyskyselyymme ja auta kehittämään palveluitamme. Voit voittaa Kalajoki aiheisia palkintoja.Lasten ja nuorten omaan kyselyyn tästä klikkaamalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)